Sinnikkyydellä ja rohkeudella toteutunut
Unelma Hopeataurista
Tällä sivulla voit tutustua Hopeataurin tarinaan.
Hopeatauri oli vuonna 1968 poikkeuksellisen hieno vanhustenkoti, kun verrattiin kunnalliseen laitosmaiseen vanhainkotiin.
Hopeataurissa jokaisella oli oma huone, jossa oli vessatilat, käytävällä oli monta pikku keittiötä, joissa sijaitsi ”pöönakaappi”, ja kukin sai keitellä kahvit milloin halusi. Uuteen vanhainkotiin tuli paljon vierailijoita, jopa maan rajojen ulkopuolelta, kun Hopeataurin toimintamallista tultiin ottamaan oppia.
Hopeatauriin muuttaneet olivat virkeitä ja omatoimisia eivätkä tarvinneet laitoshoitoa. He kävivät kirkossa ja syksyisin poimivat viinimarjoja. Eläkkeelle jäänyt kampaaja Helvi Hälvä teki vapaaehtoistyönä kampaajapalveluita ja piti kanttiinia kuolemaansa saakka. Varat käytettiin virkistystoimintaan. Kanttiinissa myytiin kahvia, karamelleja ja asukkaiden tekemiä käsitöitä. Aivan alusta saakka Hopeataurissa on ollut ympärivuorokautinen päivystys, ja aina henkilökunta on ollut paikan päällä auttamassa tarpeen mukaan. Vanhainkodissa vanhukset asuivat omin kustannuksin, kuitenkin niin, että kustannukset yritettiin saada sosiaalihuollon kanssa niin pieniksi kuin mahdollista.
Hopeataurissa järjestettiin vuosina 1968–1990 vappumatinea, jossa yleisöllä oli mahdollisuus nähdä vanhainkotia, kuulla Raahen Laulun ja Mieslaulajien esityksiä, Hilja Vuolan, Hilda Männistön ja Aili Varpulan muodostaman Hopeatytöt-ryhmän esiintyjiä. Vuonna 1981 järjestettiin ensimmäinen omaisten ja ystävien päivä, josta muodostui vuoden suuri tapahtuma. Ensimmäisinä vuosikymmeninä Hopeataurin asukkaiden ollessa hyväkuntoisia he pystyivät tekemään paljon retkiä, harrastamaan maatilamatkailua, paistamaan makkaraa Hiihtomajalla ja laskemaan pulkkamäkeä. Myös häitä ja syntymäpäiviä juhlittiin. Kun oli kyse vanhainkodista, niin hautajaiset olivat luonnollinen osa talon toimintaa, ja arvokkaita muistotilaisuuksia järjestettiin.
Hopeataurissa vietettiin keskikesän juhlaa laittaen juhannuskoivut ja keitettiin juhannusjuustoa. Alkuvuosina ennen joulua johtokunnan jäsenille järjestettiin ohjelmallinen puurojuhla. Useina vuosina Lionsien Ladyt lahjoittivat joulukortteja merkkeineen ja tulivat avuksi kirjoittamaan osoitteita joulukortteihin. Jouluaattona oli jouluateria, ja joulupukin vierailut olivat ohjelmassa. Jouluaamun jumalanpalvelus ja uuden vuoden makkaran paisto olivat Hopeataurissa perinteitä.
Kirsti Vähäkankaan kirjasta ”Pekan kulumilta” Hopeahapset hyvässä hoidossa; sähköpostilla Maija-Liisa Gröndahlille luettavaksi. Kirstin kirja ilmestyi vuonna 2015. Lähteinä Kirsti Vähäkangas on käyttänyt Elsa Swanljungin keräämiä tietoja, Gretel Salmi; Hopeataurin historia v. 1988, Meeri Larsson: 30-vuotias Palvelutalo Hopeatauri v. 1998, lehtileikkeet, haastattelut: Liisa Pyhtilä ja Anna Liisa Rosenberg.
Hopeatauri on edelleen yksityinen Raahen Vanhustenhuoltosäätiön palvelutalo, joka tuottaa ympärivuorokautista asumispalvelua, yhteisöllistä asumista sekä vuokra-asuntoja kotihoidon palveluin sekä tukipalveluita.
Rautarouva Elsa Swanljung
Elsa Swanljung (1903-1998) tuli Helsingistä Tuomiojan kautta Raaheen, koska Elsan äiti jäi leskeksi 1913. Elsa oli tuolloin 13-vuotias, kun Elsan äiti sai asemaravintolan hoitajan pestin Lapin (nykyisin Tuomiojan) asemalta. Elsa kävi keskikoulun Oulussa, talouskoulun Turussa ja vuoden sisäoppilaitosta Berliinissä ja opiskeli sairaanhoito-oppilaitoksessa Helsingissä. Elsa muutti Raaheen vuonna 1928, ja samana vuonna hänet vihittiin avioliittoon Carl August Swanljungin (1898–1932) kanssa.
Perheen ensimmäinen asunto oli talossa, jossa nyt toimii ensi- ja turvakoti. Miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1932 Elsa ryhtyi työskentelemään T:mi O. Swanljungin ja Ab Telefon Oy:n palveluksessa. Vuonna 1941 Elsa solmi avioliiton Gunnar Gröndahlin kanssa, ja perhe asui Rantakadulla Soveliuksen talon yläkerrassa. Tila tunnetaan nykyään laivapatruunan kotina. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1947, ja Elsa otti takaisin sukunimekseen Swanljungin. Elsa työskenteli 53 työvuoden ajan maa-, meri- ja ilmaliikenteen palveluksessa sekä kahden säätiön johtamis- ja kansliatöissä. Elsa liittyi Raahen lastenkotia ylläpitävään yhdistykseen ja toimi siinä vapaaehtoistyössä. Lastenkodin talo myytiin 1981, ja yhdistys muutettiin Rouvasväen säätiöksi, joka vuokraa omistamiaan asuntoja opiskelijoille. Varat lahjoitetaan nuorisotyöhön.
Elsan työnkuva oli Hopeataurissa monenkirjava. Taloushallinnon ja hallintoasioiden lisäksi hän toimi talon ideanikkarina kehittäen toimintaa. ”Sen verran pitää olla nahkaa nokan päällä”, hänellä oli tapana sanoa.
Elsalla oli koko ikänsä monta rautaa tulessa, mutta hänellä oli aikaa perheelleen. Energisenä ja monitoiminaisena tunnettu Elsa sai kunnian tulla valituksi Raahen ensimmäiseksi Fiiaksi vuonna 1975. Raahe-seura ry valitsee kunniakansalaisen kerran vuodessa.
31.8.1985 taloudenhoitaja ja isännöitsijä Elsa luovutti kirjanpidon Sirkka Kauppilalle ja puheenjohtajuuden hallituksen uudelle jäsenelle Eeva Kerolalle. Elsan terveydentila heikkeni vuonna 1989, ja hän vietti elämänsä viimeiset vuodet itse perustamassaan Hopeataurissa.
Lähde: Elsa Swanljung – raahelainen rautarouva: Naisten Ääni (naistenaani.fi)